Alustatalous on muuttanut työn tekemisen tapoja perusteellisesti. Digitaalisten alustojen välityksellä tehtävä työ välttämättä sellaisenaan istu perinteiseen työntekijän ja yrittäjän väliseen jaotteluun, jonka varaan suuri osa suomalaisesta työ- ja sosiaalioikeudellisesta sääntelystä on rakennettu. Viime vuosina myös tuomioistuimet ovat joutuneet arvioimaan uudelleen sitä, miten työn oikeudellinen luonne määräytyy alustataloudessa.
Korkeimman hallinto-oikeus antoi vuonna 2025 ennakkopäätöksen KHO 2025:41 Wolt-lähettien asemaan liittyen. Ratkaisussa päädyttiin käsitykseen, että Wolt-lähetit työskentelevät työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa. Työoikeudellisesti ratkaisu oli johdonmukainen: Työsuhteen olemassaolo ratkaistaan työn tosiasiallisen sisällön eikä sopimusnimikkeen perusteella.
Ratkaisun vaikutukset eivät rajoitu vain työoikeuteen. Samalla kun työoikeudellisesti alustatyöntekijä tunnistetaan työntekijäksi, ulkomaalaisoikeudellinen sääntely ei suhtaudu asiaan samoin: Henkilö ei välttämättä sovi työntekijän eikä yrittäjän oleskelulupajärjestelmään ja nostaa esiin laajemman oikeudellisen kysymyksen siitä, kykeneekö voimassa oleva ulkomaalaislainsäädäntö vastaamaan muuttuneisiin työmarkkinoihin.
Työsuhteen tunnusmerkistö ei riipu sopimuksen otsikosta
Työsopimuslain lähtökohta on ollut sama jo pitkään. Työsuhteen olemassaolo ratkaistaan sen perusteella, millä tavoin työtä tosiasiallisesti tehdään. Työsopimuslain 1 luvun 1 §:ssä säädetään työsuhteen tunnusmerkeistä. Työsuhde syntyy, kun henkilö sitoutuu tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena vastiketta vastaan.
Lain esitöissä korostetaan nimenomaisesti, ettei työlainsäädännön pakottavaa sääntelyä voida kiertää sopimusteknisillä järjestelyillä. Jos työn tosiasialliset olosuhteet osoittavat työsuhteen tunnusmerkkien täyttyvän, oikeussuhdetta on arvioitava työsuhteena riippumatta siitä, onko sopimuksessa puhuttu toimeksiantosuhteesta tai yrittäjyydestä. Työsuhteen arviointi perustuu aina kokonaisarvioon työn tosiasiallisesta järjestämisestä.1 Tältä osin KHO ratkaisu toteuttaa johdonmukaisesti sitä systematiikkaa, jonka lainsäätäjä omaksui jo työsopimuslain säätämisen yhteydessä. Ratkaisun olennainen oikeudellinen merkitys on siinä, että samaa periaatetta sovellettiin digitaaliseen alustatyöhön.
Siinä missä työoikeus arvioi työn tosiasiallista sisältöä, ulkomaalaislain työntekoon perustuva lupajärjestelmä rakentuu edelleen melko perinteisen työmarkkinarakenteen varaan. Lainsäädäntö lähtee käytännössä siitä, että ulkomaalainen toimii joko työntekijänä tai yrittäjänä. Työntekijän oleskelulupa perustuu tunnistettavaan työnantajaan ja työsuhteeseen. Yrittäjän oleskelulupa puolestaan perustuu siihen, että henkilö harjoittaa omaa yritystoimintaansa, vastaa liiketoiminnastaan ja kantaa siihen liittyvän taloudellisen riskin.
Myös ulkomaalaislain esitöistä ilmenee, että sääntely on laadittu tällaisen kaksijakoisen mallin pohjalta. Hallituksen esityksessä ei luonnollisestikaan arvioitu digitaalisten alustojen välityksellä tapahtuvaa työntekoa, sillä tällaisia työmuotoja ei käytännössä ollut lain säätämishetkellä olemassa.2
Kun korkein hallinto-oikeus katsoi Wolt-lähetin olevan työntekijä, samalla katosi peruste lukea hänet yrittäjäksi pelkästään siksi, että hän toimii alustalla oman toiminimensä kautta. Jos työntekijän oleskeluluvan edellytykset eivät kuitenkaan kyseisessä toimintamallissa täyty tai niiden soveltaminen osoittautuu käytännössä ongelmalliseksi, henkilö voi jäädä lupajärjestelmän näkökulmasta välitilaan.
Maahanmuuttoviraston tehtävänä on soveltaa voimassa olevaa ulkomaalaislakia. Jos lainsäädäntö perustuu lähtökohtiin, jotka eivät enää vastaa työmarkkinoiden todellisuutta, ongelmaa ei voida ratkaista pelkästään muuttamalla viranomaisen ratkaisukäytäntöä. Ongelma näyttää olevan sääntelyn rakenteessa. Tämä erottaa asian monista muista oleskelulupakysymyksistä. Kyse ei ole yksittäisestä tulkintaongelmasta vaan siitä, että työoikeuden ja ulkomaalaisoikeuden käyttämät käsitteet eivät enää kaikilta osin kohtaa.
Oikeusvarmuus edellyttää johdonmukaista sääntelyä
Perustuslain 21 § turvaa jokaiselle oikeuden hyvään hallintoon. Hallintolain 6 § puolestaan velvoittaa viranomaisia noudattamaan yhdenvertaisuuden, suhteellisuuden, tarkoitussidonnaisuuden ja luottamuksensuojan periaatteita. Nämä periaatteet eivät ratkaise yksittäistä oleskelulupa-asiaa.
Ne muodostavat kuitenkin tärkeän tulkintakehyksen arvioitaessa sitä, miten nopeasti muuttuvassa oikeustilassa tulisi suhtautua henkilöihin, jotka ovat järjestäneet toimintansa aiemman viranomaiskäytännön mukaisesti. Luottamuksensuojan näkökulmasta voidaan kysyä, onko kohtuullista, että henkilö menettää mahdollisuuden jatkaa työntekoaan tilanteessa, jossa hänen työnsä sisältö ei ole muuttunut lainkaan. Muuttunut on ainoastaan työn oikeudellinen arviointi.
Vastaavasti suhteellisuusperiaate edellyttää, että hallinnolliset ratkaisut eivät muodostu yksilön kannalta ankarammiksi kuin tavoitellun päämäärän saavuttaminen edellyttää. Tämä ei tarkoita sitä, että oleskelulupa olisi myönnettävä kaikissa tilanteissa. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että oikeudellisen arvioinnin tulee olla ennakoitavaa ja sääntelyn sisäisesti johdonmukaista.
Myös Euroopan unionissa kehitys kulkee samaan suuntaan. Vuonna 2024 hyväksytyn alustatyödirektiivin (EU) 2024/2831 tavoitteena on puuttua näennäisyrittäjyyteen ja varmistaa, että digitaalisten työalustojen kautta työskentelevien henkilöiden oikeudellinen asema määräytyy työn tosiasiallisten olosuhteiden perusteella.
Direktiivin taustalla on sama ajatus kuin suomalaisessa työsopimuslaissa: oikeudellisen arvioinnin lähtökohtana tulee olla työn todellinen sisältö eikä sopimusjärjestelyjen muoto. Tämä tekee kansallisen ulkomaalaislainsäädännön haasteen entistä näkyvämmäksi. Jos työoikeus ja EU-oikeus tunnistavat alustatyöntekijän työntekijäksi, myös työntekoon perustuvan maahanmuuttosääntelyn tulisi kyetä ottamaan tämä kehitys huomioon.
Wolt-ratkaisua on työoikeudellinen ennakkopäätös, joka toimii osoituksena siitä, että suomalaisen oikeusjärjestelmän eri osa-alueet eivät ole kehittyneet samassa tahdissa. Työoikeus on kyennyt mukauttamaan työsuhteen tunnusmerkistöä uudenlaisiin työnteon muotoihin. Ulkomaalaislainsäädäntö puolestaan rakentuu edelleen pitkälti oletukselle, että työnteko sijoittuu selkeästi työntekijän tai yrittäjän asemaan. Alustatalous on osoittanut, ettei todellisuus ole enää näin yksinkertainen.
