Elsa Korkman nosti Yhdenvertaisuusvaltuutetun blogitekstinä julkaistussa kirjoituksessaan1 esille lainsäädännöllisen puutteen, joka liittyy lapsen edun ensisijaisuuden kirjaamiseen ulkomaalaislakiin ja vastaanottolakiin. Kyse on tärkeästä keskustelunavauksesta ja mielipiteestä, johon OikeusArkisto yhtyy.
Lasta koskevassa ulkomaalaisasiassa päätöksen vaikutukset ulottuvat hänen koko elämänpiiriinsä. Vanhemman oleskeluluvan epääminen voi merkitä perheen erottamista, maasta poistaminen tutun kasvuympäristön menettämistä ja vastaanottopalvelujen rajoittaminen lapsen toimeentulon tai kehityksen vaarantumista. Tästä huolimatta ulkomaalaislakiin ei ole kirjattu, että lapsen etu olisi otettava ensisijaisesti huomioon. Ulkomaalaislain 6 §:n mukaan lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Vastaanottolain 5 §:ssä säädetään lain soveltamisesta vastaavan sanamuodon avulla.
Erolla on oikeudellisesti olennainen merkitys. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan mukaan lapsen edun tulee olla kaikissa lapsia koskevissa toimissa ensisijainen harkintaperuste. Myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohta edellyttää, että lapsen etu otetaan ensisijaisesti huomioon kaikissa lasta koskevissa viranomaisten ja yksityisten laitosten toimissa.2
Korkmanin mukaan nykyisen sääntelyn sanamuoto ei riittävän selvästi vastaa Suomea sitovia kansainvälisiä ja unionioikeudellisia velvoitteita. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on kertomuksessaan vaatinut lapsen edun ensisijaisen huomioimisen kirjaamista ulkomaalaislakiin ja vastaanottolakiin.3 Merkittäviä muutoksia ei valtuutetun arvion mukaan kuitenkaan ole toteutettu.
Vuonna 2026 toteutettu EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen kansallinen täytäntöönpano tarjosi luontevan tilaisuuden sääntelyn täsmentämiseen. Hallituksen esityksessä HE 52/2026 vp mukaisesti muutettiin laajasti sekä ulkomaalaislakia että vastaanottolakia, mutta lapsen edun ensisijaisuutta ei niihin kirjattu. Hallituksen esityksessä katsottiin sen sijaan, että voimassa olevat säännökset jo vastasivat lapsen oikeuksien sopimuksesta ja EU:n perusoikeuskirjasta johtuvia velvoitteita.
”Erityinen huomio” ja ”ensisijainen huomio” eivät kuitenkaan merkitse samaa asiaa. YK:n lapsen oikeuksien komitea on yleiskommentissaan nro 14 täsmentänyt, että lapsen etu muodostaa samanaikaisesti aineellisen oikeuden, oikeudellisen tulkintaperiaatteen ja menettelysäännön. Lapsella on oikeus siihen, että hänen etunsa selvitetään ja otetaan ensisijaisena huomioon. Jos lainsäännös mahdollistaa useita tulkintoja, etusija on annettava tulkinnalle, joka toteuttaa lapsen etua tehokkaimmin. Lisäksi päätöksenteosta on käytävä ilmi, miten lapsen etu on selvitetty, mitä seikkoja arvioinnissa on käytetty ja millainen painoarvo lapsen edulle on annettu.4
Ensisijaisuus ei tarkoita, että lapsen etu olisi automaattisesti jokaisen asian ratkaiseva, ainut perustelu lasta koskevan asian ratkaisemisessa. Lapsen etu voi olla ristiriidassa esimerkiksi muiden henkilöiden oikeuksien tai painavien yhteiskunnallisten tavoitteiden kanssa. Se ei kuitenkaan saa olla vain yksi tasavertainen harkintaperuste muiden joukossa. Lapsen oikeuksien komitean mukaan lapsen edulle on annettava merkittävää painoarvoa, ja päätöksentekijän on kyettävä perustelemaan, miksi jokin vastakkainen intressi yksittäistapauksessa syrjäyttää sen.
Ulkomaalaislain sanamuoto ”erityistä huomiota” ei ilmaise tätä asemaa yhtä selvästi. Se velvoittaa kyllä tunnistamaan lapsen edun, mutta ei suoraan kerro, miten sitä on punnittava suhteessa esimerkiksi maahanmuuton hallintaan, yleiseen järjestykseen, toimeentuloedellytykseen tai maasta poistamisen tehokkuuteen.
Lapsiasiavaltuutettu kiinnitti hallituksen esitystä HE 52/2026 vp koskevassa lausunnossaan huomiota juuri tähän eroon. Valtuutetun mukaan ulkomaalaislain 6 § ja vastaanottolain 5 § edellyttävät ainoastaan erityisen huomion kiinnittämistä lapsen etuun, vaikka kansainvälinen sääntely edellyttää lapsen edun ensisijaisuutta. Lapsiasiavaltuutettu katsoi, ettei hallituksen esityksen väite kansallisen sääntelyn riittävyydestä ollut tältä osin vakuuttava.5
Lapsen edun nimenomaisen ensisijaisuuden kirjaaminen lainsäädäntöön ohjaisi viranomaisen harkinnan rakennetta. Päätöksenteossa tulisi sitten ensin arvioitavaksi, mikä ratkaisu vastaa juuri kyseisen lapsen etua. Vasta tämän jälkeen arvioitaisiin, voidaanko siitä poiketa muiden riittävän painavien perusteiden vuoksi.
Lapsen etu koskee myös vanhemmasta tehtävää päätöstä
Ulkomaalaislain 6 §:n sanamuoto viittaa päätöksentekoon, joka koskee alle 18-vuotiasta lasta. Tulkinnan ei tulisi kuitenkaan olla niin suppeaa, että velvollisuus syntyisi vain silloin, kun lapsi on muodollisesti hakijana tai päätöksen välittömänä kohteena. Lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artikla kattaa nimittäin kaikki sellaiset toimet, joilla on lapseen välittömiä tai välillisiä vaikutuksia. Lapsen oikeuksien komitea on nimenomaisesti sisällyttänyt soveltamisalaan muun muassa turvapaikkaa, maahanmuuttoa ja kansalaisuutta koskevat hallintopäätökset. Velvollisuus voi siten tulla sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kun päätös koskee lapsen vanhemman oleskeluoikeutta, karkottamista tai perheenyhdistämistä.
Vanhempaa koskevat ratkaisut voivat vaikuttaa lapseen kaikkein voimakkaimmin. Oleskeluluvan epääminen voi johtaa siihen, että lapsi joutuu valitsemaan vanhemmastaan eroon joutumisen ja Suomesta poistumisen välillä. Voidaan perustellusti todeta, ettei pienten lasten kohdalla tällaisen valinnan tekeminen ole edes mahdollista. Lapsen muodollinen asema sivullisena ei vähennä päätöksen tosiasiallisia vaikutuksia hänen perhe-elämäänsä, turvallisuuteensa tai kehitykseensä.
Lapsen edun ensisijaisuus edellyttää tällöin yksilöllistä arviointia. Päätöksessä tulisi tarkastella ainakin lapsen ikää, riippuvuutta vanhemmastaan, Suomessa vietettyä aikaa, perhe- ja hoivasuhteita, terveydentilaa, koulunkäyntiä, kielitaitoa sekä sitä, millaisiin olosuhteisiin päätös käytännössä johtaa. Yleinen maininta siitä, että lapsen etu on ”otettu huomioon”, ei täytä velvoitetta, jos perusteluista ei ilmene, mitä lapsen edun on katsottu konkreettisesti tarkoittavan.
Vastaanottolain päätökset voivat vaikuttaa suoraan lapseen
Lapsen edun ensisijaisuudella on erityinen merkitys myös tilanteissa, joihin sovelletaan vastaanottolakia. Vastaanottolain mukaiset ratkaisut koskevat muun muassa majoitusta, sosiaali- ja terveyspalveluja, vastaanottorahaa sekä liikkumisvapautta rajoittavia toimenpiteitä. Näillä ratkaisuilla voi olla välitön vaikutus lapsen terveyteen, turvallisuuteen ja oikeuteen riittävään elintasoon.
Vuoden 2026 uudistuksessa vastaanottolakiin sisällytettiin muun muassa mahdollisuuksia alentaa vastaanottorahaa sekä rajoittaa tai peruuttaa vastaanottopalveluja. Lapsiasiavaltuutettu korosti lausunnossaan, ettei lapsiperheen vastaanottorahaa tai palveluja tulisi alentaa seuraamuksena huoltajan toiminnasta. Lapsi ei voi vaikuttaa vanhempansa menettelyyn eikä häntä tule tosiasiallisesti rangaista huoltajan velvollisuuksien laiminlyönnistä.
Tämä havainnollistaa ensisijaisuuden käytännöllistä merkitystä. Jos lapsen etu on vain yksi huomioon otettava seikka, viranomainen saattaa päätyä punnitsemaan sitä samalla tasolla järjestelmän tehokkuuden tai seuraamusten yleisestävän vaikutuksen kanssa. Jos lapsen etu tunnistetaan ensisijaiseksi, harkinnan lähtökohdaksi muodostuu sen sijaan se, voidaanko suunniteltu toimenpide toteuttaa vaarantamatta lapsen oikeuksia.
Myös lapsen kuuleminen liittyy erottamattomasti lapsen edun arviointiin. Lapsen mielipide ei yksin ratkaise hänen etuaan, mutta lapsen etua ei yleensä voida määrittää asianmukaisesti ilman, että lapselle annetaan todellinen mahdollisuus ilmaista näkemyksensä. Kuulemisen on oltava lapsen ikään, kehitystasoon ja tilanteeseen nähden ymmärrettävää, turvallista ja tosiasiallista – ei pelkkä menettelyllinen muodollisuus.
Lainsäädäntöuudistus vahvistaisi myös päätösten perustelemista ja valvontaa
Lapsen edun ensisijaisuuden kirjaaminen ei ratkaise kaikkia ulkomaalaisasioihin liittyviä oikeusturvaongelmia, jotka koskevat alaikäisiä lapsia. Se tekisi kuitenkin viranomaiselle kuuluvan velvollisuuden nykyistä näkyvämmäksi ja helpommin valvottavaksi.
Kirjaaminen lainsäädäntöön edellyttäisi käytännössä sitä, että maahanmuuttoviraston ja vastaanottokeskusten päätöksistä tulisi ilmetä se, miten lapsen yksilöllinen tilanne on selvitetty, mitä on pidetty lapsen edun mukaisena lopputuloksena, miten lapsen oma näkemys on otettu huomioon, millaisia lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia päätöksellä arvioidaan olevan ja millä perusteella jokin muu intressi on mahdollisesti asetettu lapsen edun edelle.
Samalla hallintotuomioistuimille kuuluva tehtävä lapsen edun ensisijaisuuden painoarvon arvioimisessa helpottuisi. Kysymys ei olisi enää vain siitä, onko lapsen etu mainittu päätöksessä, vaan siitä, onko se todella ollut ensisijainen harkintaperuste asiaa ratkaistaessa.
Lapsen edun ensisijaisuus ei merkitse automaattisesti myönteistä oleskelulupapäätöstä, maasta poistamisen estymistä tai sitä, ettei vastaanottolain mukaisia rajoituksia voitaisi koskaan käyttää. Se merkitsee kuitenkin sitä, että lapsen oikeudet muodostavat päätöksenteon lähtökohdan, niille annetaan korostettu painoarvo ja niistä poikkeaminen perustellaan erityisen huolellisesti.
Ulkomaalaisasioissa, joissa hallinnollinen päätös voi ratkaista lapsen perheen yhtenäisyyden, asuinympäristön ja tulevaisuuden, tätä vaatimusta ei tulisi jättää vain kansainvälisten sopimusten tulkinnan varaan. Sen tulisi näkyä yksiselitteisesti myös lain sanamuodossa.
- Lapsen edun ensisijaisuus on viimein kirjattava ulkomaalaislakiin ja vastaanottolakiin | Yhdenvertaisuusvaltuutettu ↩︎
- Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus lapsen oikeuksista, 3 artiklan 1 kohta; Euroopan unionin perusoikeuskirja, 24 artiklan 2 kohta. Convention on the Rights of the Child | OHCHR ↩︎
- Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus eduskunnalle 2026: pääsuositukset ↩︎
- YK:n lapsen oikeuksien komitea, General Comment No. 14 (2013) on the Right of the Child to Have His or Her Best Interests Taken as a Primary Consideration, CRC/C/GC/14, kohdat 6–7, 36–40 ja 85–99. ↩︎
- YK:n lapsen oikeuksien komitea, General Comment No. 14 (2013) on the Right of the Child to Have His or Her Best Interests Taken as a Primary Consideration, CRC/C/GC/14, kohdat 6–7, 36–40 ja 85–99. ↩︎
