Sosiaalinen media on muuttanut tapoja ja kanavia sille, miten ja missä ihmiset kertovat omista kokemuksistaan. Esimerkiksi lähisuhdeväkivallan uhrit voivat jakaa kokemuksiaan julkisesti. Julkinen jakaminen voi olla osa vertaistuen saamista ja etsimistä, yhteiskunnallista keskustelua tai toipumisen prosessia. Samalla se nostaa esiin oikeudellisen kysymyksen siitä, missä vaiheessa omista kokemuksista kertominen voi muuttua tarkoittamaan rikoslaissa kriminalisoitua kunnianloukkausta.
Itä-Suomen hovioikeuden ratkaisussa I-SHO:2026:1 tuomioistuin arvioi kysymystä siitä, oliko nainen syyllistynyt kunnianloukkaukseen kirjoittaessaan julkiseen Facebook-keskusteluun kokemuksestaan entisessä parisuhteessa tapahtuneesta väkivallasta. Tämän rikoksen asianomistaja oli myöhemmin tuomittu kyseiseen kirjoittajaan kohdistuneesta pahoinpitelystä. Keskeiseksi oikeudelliseksi kysymykseksi muodostui, oliko kirjoituksella rikoslain tarkoittama halventamistarkoitus vai oliko kyse sananvapauden suojaamasta oikeudesta kertoa omista kokemuksistaan.1
Ratkaisun mukaan kunnianloukkausta koskevaa sääntelyä ei voida tarkastella ilman sananvapauteen kohdistuvaa arviointia. Tuomioistuimen tehtävänä on kahden perusoikeuden välinen punninta: Toisaalta yksilöllä on oikeus nauttia kunniansa ja maineensa suojasta ja toisaalta oikeutta ilmaista mielipiteitään ja kertoa omista kokemuksistaan.
Kunnianloukkaus rikoksena
Kunnianloukkauksesta säädetään rikoslain 24 luvun 9 §:ssä. Säännöksen tarkoituksena on suojata jokaisen oikeutta henkilökohtaiseen kunniaan ja maineeseen. Kunnian suoja kuuluu osaksi yksityiselämän suojaa, jota turvataan Suomen perustuslain lisäksi myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.2
Kunnian suoja kohdistuu lähtökohtaisesti luonnollisiin henkilöihin, mutta suojan sisältö ei ole pysyvä, vaan määräytyy kulloinkin yhteiskunnassa vallitsevien arvojen ja käsitysten perusteella. Kunnian suojaa arvioitaessa joudutaan usein punnitsemaan sitä suhteessa muihin perus- ja ihmisoikeuksiin, erityisesti sananvapauteen. Suomessa kunnian suoja perustuu sekä perus- ja ihmisoikeuksiin että rikosoikeudelliseen sääntelyyn. Perustuslain 10 § turvaa jokaisen kunnian suojan, ja vastaavaa suojaa vahvistaa myös YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 17 artikla. Käytännössä kunnian suoja toteutuu ennen kaikkea rikoslain kunnianloukkausta ja törkeää kunnianloukkausta koskevien säännösten sekä vahingonkorvauslain kautta, joka mahdollistaa korvauksen kunnianloukkauksen aiheuttamasta vahingosta.3
Rikoslain mukaan kunnianloukkauksen tunnusmerkistö voi täyttyä kahdella eri tavalla. Ensimmäisessä vaihtoehdossa henkilö esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä taikka kohdistamaan henkilöön halveksuntaa. Tällöin rangaistavuuden edellytyksenä on nimenomaan tiedon tai vihjauksen virheellisyys. Toinen määritelmä on laajempi. Sen mukaan kunnianloukkauksena voidaan pitää myös muuta halventamista. Tämä tarkoittaa, ettei väitteen tarvitse olla valheellinen. Myös täysin paikkansa pitävä tieto voi tietyissä tilanteissa muodostaa rikoksen, jos sitä käytetään tarkoituksellisesti toisen halventamiseen.
Lainsäätäjä on korostanut, ettei rikosoikeudellisen vastuun tarkoituksena ole estää totuudenmukaista yhteiskunnallista keskustelua. Hallituksen esityksen mukaan esimerkiksi vanhan rikoksen tarpeeton tai loukkaamistarkoituksessa tapahtuva esiin nostaminen voi kuitenkin täyttää tunnusmerkistön, vaikka tieto itsessään olisi oikea. Arvioinnissa ratkaisevaa ei siten ole pelkästään lausuttu sisältö, vaan myös sen asiayhteys, tarkoitus ja ilmaisutapa.4
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2007:56 todettiin, että tahallisuuden arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, onko tarkoituksena ollut toisen loukkaaminen. Merkitystä on esimerkiksi sillä, onko tiedon julkaisemiselle ollut hyväksyttävä peruste vai onko lausuma esitetty tarpeettoman nöyryyttävässä tai häpäisevässä muodossa.5
Perusoikeuksien välinen punninta
Kunnianloukkausta koskevaa rikossäännöstä ei voida tulkita irrallaan sananvapaudesta. Suomen perustuslain 12 § turvaa jokaiselle sananvapauden, ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla koskee sananvapautta. Sananvapaus tarkoittaa esimerkiksi oikeutta ilmaista mielipiteitä, vastaanottaa tietoa ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ilman ennakkosensuuria.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä on pitkään katsottu, että sananvapaus suojaa myös sellaisia ilmaisuja, jotka voivat olla kärjekkäitä, provosoivia tai loukkaavia.6 Pelkästään se, että joku kokee lausuman epämiellyttäväksi tai maineelleen haitalliseksi, ei vielä tee siitä rikosta. Ratkaisevaa on kokonaisarviointi, jossa punnitaan lausuman sisältöä, asiayhteyttä, sen kohteena olevan henkilön asemaa sekä sitä, edistääkö julkaisu yhteiskunnallisesti merkittävää keskustelua. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2022:1 katsonut, että sananvapauden ja kunnian suojan välillä on löydettävä oikeudenmukainen tasapaino. Samoin ratkaisussa KKO 2022:63 todettiin, että myös halventavilta vaikuttavia ilmaisuja on arvioitava siinä kontekstissa, jossa ne on esitetty. Yksittäisiä sanoja ei voida irrottaa asiayhteydestään arvioitaessa rikosoikeudellista vastuuta.
Hovioikeudessa ratkaistavana olevassa tapauksessa keskeinen kysymys ei ollut pelkästään se, oliko kirjoitus omiaan loukkaamaan asianomistajaa, vaan se, oliko kirjoittajan tarkoituksena ollut entisen puolisonsa halventaminen vai hänelle kuuluvan oikeuden kertoa omasta kokemastaan lähisuhdeväkivallasta käyttäminen.
Hovioikeuden ratkaisussa sananvapaus syrjäytti rikosvastuun
Itä-Suomen hovioikeus arvioi kolmea keskeistä kysymystä. Ensinnäkin ratkaistava oli, kohdistuiko Facebook-kommentti asianomistajaan ja oliko tämä tunnistettavissa kirjoituksesta. Toinen kysymys koski sitä, täyttikö kirjoitus rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun halventamisen tunnusmerkistön. Kolmanneksi hovioikeus punnitsi, oliko rikosoikeudellinen puuttuminen oikeasuhtainen suhteessa kirjoittajan sananvapauteen.
Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden johtopäätöksen siitä, että asianomistaja oli kirjoituksesta tunnistettavissa, vaikka häntä ei ollut mainittu nimeltä. Tämä vastaa oikeuskäytännöstä peräisin olevaa käsitystä, jonka mukaan kunnianloukkauksen tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä nimenomaista nimeämistä, vaan riittävää tunnistettavuutta asianomaisen lähipiirissä tai yleisön keskuudessa.7
Hovioikeus korosti ratkaisussaan, että tunnistettavuus ei yksin riitä kunnianloukkauksen täyttymiseen. Lisäksi on arvioitava, onko lausuma ollut rikoslain tarkoittamalla tavalla tahallisesti halventava.
Totuudenmukainen väite ei automaattisesti ole kunnianloukkaus
Hovioikeus katsoi, ettei A:n kirjoituksen asiasisältöä ollut pidettävä virheellisenä. Asiassa oli riidatonta, että asianomistaja oli tuomittu A:han kohdistuneesta pahoinpitelystä. Kirjoitus perustui siis todelliseen tapahtumaan eikä keksittyyn väitteeseen. Tämä ei kuitenkaan yksin ratkaissut asiaa. Rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan soveltamisessa myös paikkansapitävä tieto voi olla rangaistava, mikäli sen tarkoituksena on toisen halventaminen. Hallituksen esityksessä on tästä esimerkkinä mainittu vanhan rikoksen tarpeeton esiin nostaminen pelkästään henkilön maineen vahingoittamiseksi.8
Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2007:56 korostanut, että arvioinnissa olennaista on tekijän tarkoitus. Tuomioistuimen tulee tarkastella esimerkiksi sitä, onko lausumalle ollut hyväksyttävä peruste, missä yhteydessä se on esitetty ja onko käytetty ilmaisutapa ollut tarpeettoman loukkaava.
Asiayhteys ratkaisi lopputuloksen
Hovioikeus kiinnitti huomiota siihen asiayhteyteen, jossa Facebook-kommentti oli kirjoitettu. A ei ollut julkaissut omaa kirjoitustaan eikä aloittanut keskustelua entisestä puolisostaan. Hän oli osallistunut toisen henkilön aloittamaan julkiseen keskusteluun, jossa käsiteltiin parisuhdeväkivaltaa, ja kertonut omasta kokemuksestaan osana tätä keskustelua. Tällä oli tärkeä merkitys tahallisuuden arvioinnissa.
Tuomioistuimen mukaan A:n käyttämä sanamuoto oli jossain määrin tulkinnanvarainen. Vaikka asianomistaja saattoi perustellusti kokea kirjoituksen loukkaavana, sitä ei ollut välttämätöntä tulkita väitteeksi pitkäaikaisesta tai järjestelmällisestä lähisuhdeväkivallasta. Kirjoitus oli mahdollista ymmärtää viittauksena siihen yksittäiseen pahoinpitelyyn, josta asianomistaja oli jo saanut rikostuomion.
Lisäksi hovioikeus painotti A:n asemaa rikoksen uhrina. Uhrilla on lähtökohtaisesti oikeus kertoa omista kokemuksistaan myös julkisesti. Jos rikosoikeudellista vastuuta sovellettaisiin liian herkästi tällaisissa tilanteissa, vaarana olisi, että väkivallan uhrit vaikenisivat kokemuksistaan rikosoikeudellisten seuraamusten pelossa.
Itä-Suomen hovioikeus päätyi ratkaisussaan siihen, ettei A ole syytteessä tarkoitetun kommentin esittäessään rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla tahallisesti halventanut B:tä. Näin ollen syyte kunnianloukkauksesta tuli hylätä.
- Itä-Suomen HO 6.3.2026 26/100640 | Itä-Suomen hovioikeus | Hovioikeudet | Finlex
↩︎ - Euroopan ihmisoikeussopimus, 10 artikla. ↩︎
- Oikeustiede:kunnian suoja – Tieteen termipankki ↩︎
- HE 19/2013 vp, s. 45. ↩︎
- KKO 2007:56, kohta 3. ↩︎
- Esimerkiksi ratkaisussa Handyside v. the United Kingdom Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että sananvapaus suojaa myös sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotakin väestön osaa. ↩︎
- Esimerkiksi ratkaisu KKO:2013:70, jossa asianomistajan katsottiin olleen tunnistettavissa, vaikka hänen nimeään ei ollut julkaistu ↩︎
- HE 19/2013, 24 luvun 9 §:n yksityiskohtaiset perustelut ↩︎
