Rikoslakiin on 1.1.2026 lisätty kaksi uutta rikosnimikettä: Poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttaminen (rikoslain 16 luvun 3 a §) ja poliisi- tai hälytystoiminnan haittaaminen (16 luvun 3 b §). Lainsäädäntäuudistuksen tavoitteena on vahvistaa poliisin, pelastustoimen ja ensihoidon henkilöstön rikosoikeudellista suojaa sekä turvata yhteiskunnan kannalta välttämättömien hälytystehtävien häiriötön suorittaminen. Väkivallasta ensihoitohenkilöstöä kohtaan tai sillä uhkaamisesta seuraava rangaistus vastaa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta seuraavia rangaistuksia.
Uudistus on osa laajempaa oikeuspoliittista kehitystä, jossa kriittisten viranomais- ja hälytyspalveluiden toimintaedellytyksiä pyritään vahvistamaan myös rikosoikeudellisen sääntelyn keinoin. Esityksen taustalla vaikuttavat sekä kotimaiset havainnot poliisiin, pelastustoimeen ja ensihoitoon kohdistuneen väkivallan lisääntymisestä että Ruotsissa käyttöön otetusta niin sanotusta sinivilkkusabotaasia koskevasta sääntelystä saatu kokemus.
Lakiuudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 71/2025 vp.) mukaan nykyinen rikoslainsäädäntö ei kaikilta osin ole kyennyt suojaamaan hälytystoiminnan toteuttamista. Ennen uudistusta voimassa ollut rikosoikeudellinen sääntely kohdistui ensisijaisesti yksittäiseen virkatehtävää suorittavaan henkilöön, kun taas uuden lainsäädännön tavoitteena on suojata yhteiskunnallisesti välttämättömän hälytystoiminnan häiriötöntä toteutumista yleisemmin.
Lakimuutos herättää mielenkiintoisia oikeudellisia kysymyksiä: Onko kyse aidosti uusista rikoksista vai nykyisen sääntelyn täydentämisestä? Missä kulkee raja hyväksyttävän käyttäytymisen ja rikosoikeudellisen vastuun välillä?
Edeltävä sääntely ei ollut riittävää
Poliisiin tai muihin viranomaisiin kohdistuva väkivalta oli jo ennen uudistusta rangaistavaa. Käytettävissä olivat esimerkiksi pahoinpitelyä, laitonta uhkausta, vahingontekoa sekä virkamiehen väkivaltaista vastustamista koskevat säännökset. Sääntely ei kuitenkaan kattanut kaikkia sellaisia tilanteita, joissa hälytystoiminta tosiasiallisesti vaarantui.
Erityisesti ensihoidon asema on ollut oikeudellisesti ongelmallinen. Ensihoitaja ei kaikissa tilanteissa käytä julkista valtaa samalla tavoin kuin poliisi, jolloin virkamiehen vastustamista koskevat rikossäännökset eivät aina sovellu. Silti juuri ensihoitajat kohtaavat työssään huomattavan paljon väkivaltaa ja uhkailua. Hallituksen esityksen mukaan uuden lainsäädännön tavoitteena on laajentaa rikosoikeudellinen suoja koskemaan poliisin lisäksi myös pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä riippumatta siitä, toimivatko he virka- vai työsuhteessa tai julkisen taikka yksityisen palveluntuottajan palveluksessa.
Hallituksen esityksen perusteella kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään uusien rikosnimikkeiden lisääminen rikoslakiin. Esitys kuvastaa laajempaa rikospoliittista kehitystä, jossa yhteiskunnan kriittisten toimintojen häiriötön toiminta pyritään turvaamaan aiempaa tehokkaammin rikosoikeudellisen sääntelyn keinoin. Lainvalmisteluaineistossa korostetaan, että poliisin, pelastustoimen ja ensihoidon tehtävät liittyvät usein välittömästi henkeen, terveyteen ja yleiseen turvallisuuteen.
Rikosoikeudellisesta näkökulmasta ehdotus on mielenkiintoinen myös siksi, että uusien kriminalisointien säätäminen ei suomalaisessa rikosoikeudessa ole lähtökohta. Rikosoikeudellista sääntelyä pidetään viimesijaisena yhteiskunnallisena ohjauskeinona (ultima ratio). Uuden rikosoikeudellisen sääntelyn hyväksyttävyys edellyttää, että nykyinen sääntely ei riittävällä tavalla suojaa tavoiteltavaa oikeushyvää. Hallituksen esityksen keskeinen perustelu uudelle lainsäädännölle on juuri se, ettei voimassa oleva sääntely kaikilta osin kata tilanteita, joissa hälytystoiminta vaarantuu.
Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen (nullum crimen sine lege certa) näkökulmasta erityistä huomiota herättävät avoimet arviointikäsitteet kuten “olennaisesti vaikeuttaa” ja “vakava uhkaaminen”. Mitä enemmän rikosoikeudellinen vastuu perustuu kokonaisharkintaan, sitä suurempi merkitys jää tuomioistuimille tunnusmerkistön sisällön täsmentämisessä. Tämä korostaa oikeuskäytännön merkitystä ennakoitavuuden rakentajana.
Uudet rikosnimikkeet: Poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttaminen ja haittaaminen
Lakiesityksen merkittävin uudistus on uusi rikosnimike poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttaminen. Rangaistavaksi tuli esimerkiksi väkivalta tai vakava väkivallalla uhkaaminen poliisia, pelastushenkilöstöä tai ensihoitajaa kohtaan silloin, kun teko estää tai olennaisesti vaikeuttaa heidän tehtäviensä suorittamista. Lisäksi säännös kattaa eräät ajoneuvoihin, kalustoon ja välineistöön kohdistuvat teot, jotka vaarantavat hälytystoiminnan toteuttamisen. Enimmäisrangaistus on neljä vuotta vankeutta.
Merkittävää on, ettei pelkkä väkivallan käyttö vielä automaattisesti täytä tunnusmerkistöä. Hallituksen esityksen mukaan edellytyksenä on, että toiminta estää tai olennaisesti vaikeuttaa hälytystehtävän suorittamista. Jos vaikutus jää vähäiseksi, rikosnimike ei tule sovellettavaksi. Tämä korostaa käsitystä siitä, että suojelun kohteena ei ole ainoastaan yksittäinen virkamies tai ensihoitaja vaan koko yhteiskunnallisesti tärkeän hälytystoiminnan toimivuus.
Vaikeuttamisen rinnalla voimaan astui lievempi rikos, poliisi- tai hälytystoiminnan haittaaminen. Se kattaa tilanteet, joissa toiminta ei vielä olennaisesti esty, mutta sitä kuitenkin häiritään tavalla, joka ylittää tavanomaisen epäasiallisen käyttäytymisen. Rangaistuksena on olla sakko tai enintään kuuden kuukauden vankeus.
Kaksitasoinen sääntely muistuttaa muita rikoslain kokonaisuuksia, joissa erotetaan toisistaan vakavampi ja lievempi tekomuoto. Ratkaisulla pyritään myös siihen, että seuraamus voidaan suhteuttaa paremmin teon vakavuuteen. Uudet tunnusmerkistöt sisältävät piirteitä vaarantamisrikoksista. Rangaistavuus ei edellytä, että hälytystehtävä lopulta epäonnistuu tai että konkreettista vahinkoa syntyy, vaan olennaista on toiminnan estyminen tai merkittävä vaikeutuminen. Näin rikosoikeudellinen suoja ulottuu jo tilanteisiin, joissa oikeushyvä asetetaan vakavaan vaaraan.
Mallia otettiin Ruotsista
Lakiesityksen taustalla näkyy selvästi Ruotsissa käyttöön otettu niin sanottu sinivilkkusabotaasia koskeva sääntely.
Suomessa ei kuitenkaan ehdoteta saman rikosnimikkeen omaksumista sellaisenaan, vaan kansalliseen rikoslakiin rakennetaan oma ratkaisu. Hallituksen esityksessä tarkastellaan myös Ruotsin korkeimman oikeuden ratkaisuja, joissa on arvioitu esimerkiksi sitä, milloin poliisin toiminnan voidaan katsoa tosiasiallisesti vaikeutuneen ja milloin ei.
Missä kulkevat uuden rikoksen rajat?
Lakiesityksen kiinnostavin oikeudellinen kysymys liittyy tunnusmerkistön täsmällisyyteen.
Mitä tarkoittaa, että toiminta “olennaisesti vaikeutuu”? Kuinka vakavaa uhkaamisen täytyy olla? Milloin kyse on vain epäasiallisesta käytöksestä ja milloin rikoksesta?
Esityksen mukaan väkivallan käsitettä tulkitaan laajasti. Se voi tarkoittaa esimerkiksi lyömistä, potkimista, puremista tai muuta fyysistä voimankäyttöä. Myös ajoneuvon tahallinen ohjaaminen poliisia tai ensihoitohenkilöstöä kohti voi täyttää tunnusmerkistön. Uhkaaminen voi puolestaan tapahtua suullisesti, kirjallisesti tai esimerkiksi eleillä tai aseella uhkaamalla. Pelkkä passiivinen vastustaminen ei kuitenkaan vielä ole väkivaltaa.
Juuri nämä tulkintakysymykset tulevat todennäköisesti muodostumaan tulevan oikeuskäytännön kannalta keskeisiksi.
Perusoikeuksien välinen tasapaino
Koska kyse on uusista kriminalisoinneista, hallituksen esityksessä arvioidaan myös niiden suhdetta perusoikeuksiin.
Keskeinen lähtökohta on, että valtio on velvollinen turvaamaan poliisin, pelastushenkilöstön ja ensihoitajien oikeuden henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei rikossäännös rajoita tarpeettomasti esimerkiksi sananvapautta tai mielenosoitusoikeutta. Lausuntokierroksella juuri nämä kysymykset nousivat esiin, ja arviointineuvosto kehotti täsmentämään muun muassa sitä, voisiko mielenosoituksissa tapahtuva hälytysajoneuvon estäminen jatkossa johtaa helpommin rikosoikeudelliseen vastuuseen. Perustuslain näkökulmasta lakimuutoksen hyväksyttävyys riippuukin pitkälti siitä, että tunnusmerkistöjä sovelletaan täsmällisesti ja oikeasuhtaisesti.
Hallituksen esityksessä arvioidaan laajasti myös kriminalisoinnin suhdetta perustuslain 12 §:ssä turvattuun sananvapauteen ja 13 §:ssä turvattuun kokoontumisvapauteen. Erityistä huomiota kiinnitetään tilanteisiin, joissa mielenosoitus tai muu julkinen kokoontuminen hidastaa poliisin tai pelastustoimen toimintaa. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen näkökulmasta olennaista on, että uuden rikoksen tunnusmerkistö on riittävän täsmällinen ja ennakoitava. Tämän vuoksi hallituksen esityksessä korostetaan, ettei rikosoikeudellinen vastuu voi perustua pelkästään viranomaisen työn vaikeutumiseen, vaan tunnusmerkistön kaikkien edellytysten tulee täyttyä.
Perusoikeuspunninnassa keskeinen kysymys ei ole ainoastaan se, voidaanko sanan- tai kokoontumisvapautta rajoittaa, vaan täyttävätkö uudet kriminalisoinnit perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Erityisesti täsmällisyys-, hyväksyttävyys- ja suhteellisuusvaatimukset korostuvat silloin, kun rikosoikeudellinen sääntely voi tulla sovellettavaksi myös mielenosoitustilanteissa.
Lakimuutoksen merkitys käytännössä
Lakiesitys ei muuta sitä peruslähtökohtaa, että väkivalta viranomaisia tai ensihoitoa kohtaan on jo nykyisin rangaistavaa. Sen sijaan se vahvistaa rikosoikeudellista suojaa tilanteissa, joissa hälytystoiminnan häiriötön toteuttaminen vaarantuu. Erityisesti ensihoidon asema selkeytyy, sillä rikosoikeudellinen suoja ei enää olisi riippuvainen siitä, käyttääkö ensihoitaja kulloinkin julkista valtaa.
Käytännössä suurin merkitys saattaa kuitenkin olla ennaltaehkäisevässä vaikutuksessa. Selkeä rikosnimike viestii, että yhteiskunta pitää poliisin, pelastustoimen ja ensihoidon häiritsemistä vakavana tekona, koska sen seuraukset voivat ulottua paljon yksittäistä työntekijää laajemmalle.
Lakiehdotuksen merkittävin oikeudellinen kysymys ei liity siihen, tuleeko hälytystoimintaa suojata nykyistä tehokkaammin. Tätä tavoitetta voidaan pitää rikospoliittisesti perusteltuna. Sen sijaan ratkaisevaksi muodostuu se, kuinka tarkkarajaisesti uudet tunnusmerkistöt kyetään sovittamaan yhteen rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ja suhteellisuusperiaatteen kanssa.
Koska sääntely sisältää useita avoimia arviointikriteerejä, kuten “olennaisesti vaikeuttaa” ja “vakava uhkaaminen”, niiden sisältö tulee pitkälti täsmentymään vasta oikeuskäytännössä. Ensimmäisillä korkeimpien oikeusasteiden ratkaisuilla tulee todennäköisesti olemaan merkittävä vaikutus siihen, miten uusia rikosnimikkeitä sovelletaan käytännössä. Vaikka uudistuksen rikospoliittista tavoitetta voidaan pitää perusteltuna, sen onnistuminen ratkeaa lopulta soveltamiskäytännön kautta. Mikäli tunnusmerkistöjä tulkitaan liian laajasti, vaarana on rikosoikeudellisen vastuun ennakoitavuuden heikkeneminen. Jos taas tulkinta jää hyvin pidättyväiseksi, uudistuksen käytännön vaikutus voi osoittautua vähäiseksi.
